Parhaat raaputusarvat netissä

Raaputusarvat  Veikkaus

Suomalaiset ovat aina olleet raaputusarpojen ystäviä. Perinteisesti raaputusarvat ovat tarttuneet mukaan kioskilla tai lähikaupassa käydessä, ja ne kuuluvat yhä edelleen monen kauppareissuun olennaisena osana. Ja mikäpä siinä – onhan se mukavaa saapua kaupasta kotiin, latoa ostokset jääkaappiin ja istuutua hetkeksi raaputtamaan omaa suosikkiarpansa keittiön pöydän ääressä. Tai mikä se rituaali sitten kenenkin kohdalla onkin. Tapoja raaputtaa arpoja on varmasti yhtä monia kuin suosikkiarpojakin.

Kuten kaikki varmasti tietävät, Suomessa RAY:llä on yksinoikeus kaikkiin kasinopeleihin, joiksi myös raaputusarvat lasketaan. Siksi suomalaisten suosikkiraaputusarvat ovat tuttuja RAY:n raha-arpoja, joista monet ovat olleet markkinoilla jo vuosikymmeniä. Luonto-arpa, Ässä-arpa, Casino-arpa ja monet muut klassikot löytyvät edelleen valikoimista, ja niitä ostetaan jatkuvasti suuria määriä.

Näiden arpojen palautusprosentti on kuitenkin netin raaputusarpoihin verrattuna huomattavasti heikompi. Ne ovatkin säilyttäneet asemansa lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin kyse on perinteistä: koska arpoja on ostettu niin pitkään fyysisessä muodossa, on niiden ostamisesta muodostunut tapa. Toiseksi raaputusarvat netissä – jotka ovat ainoa vaihtoehto fyysisille arvoille – eivät ole yhtä suosittuja nettikasinoilla kuin vaikkapa kolikkopelit. Niihin ei yksinkertaisesti ole panostettu yhtä paljon, jotta ne houkuttelisivat pelaajia pariinsa.

Nettikasinoilla tarjotaan kasinopelejä monilta pelivalmistajilta, mutta raaputusarpoja ei käytännössä valmista enää kuin yksi pelivalmistaja. Tämä valmistaja on nimeltään Neogames, ja kaikki netin suosituimmat arvat ovat heidän käsialaansa. Suomalaiset eivät juurikaan pelaa raaputusarpoja netissä, mutta tässä artikkelissa esittelemme sinulle netin arvoista parhaat. Ne ovat saatavilla kaikilla parhailla suomalaisilla kasinosivustoilla.

NetEntin raaputusarvat

raaputusarvat Net Ent

Jos olet joskus pelannut kasinopelejä netissä, on Net Entertainment eli NetEnt varmasti tuttu nimi. Tämä pelivalmistaja vastaa suuresta osasta netin kasinopeleistä, mukaan lukien ruletti ja blackjack, sekä sadoista kolikkopeleistä, joista tunnetuimpia ovat Gonzo’s Quest ja Starburst. Monet eivät kuitenkaan tiedä, että NetEnt on valmistanut aikoinaan kasinoille myös raaputusarpoja.

NetEntin raaputusarvat olivat osa lukuisien kasinoiden valikoimaa vielä noin 7 – 8 vuotta sitten, mutta nykyään näitä arpapelejä ei nettikasinoilla enää näy. Miksi? Siksi, että NetEnt itse teki päätöksen lopettaa raaputusarpojen valmistamisen – ja veti samalla markkinoilta myös jo olemassa olevat arpansa.

Päätös on sinänsä ymmärrettävä, että kolikkopelit ja muut kasinopelit ovat huomattavasti suositumpia pelimuotoja netissä. Silti NetEntin jo valmistamat raaputusarvat tarjosivat aikoinaan paljon hauskoja hetkiä, ja onkin hieman sääli, ettei niiden pelaaminen enää onnistu. Raaputusarpojen ystävien on siis käännettävä katseensa Neogamesin suuntaan.

7th Heaven -raaputusarpa

7th Heaven pelit

7th Heaven on Neogamesin raaputusarpa, joka on noussut netissä todella suosituksi. Tässä raaputusarvassa seiskat voivat viedä sinut seitsemänteen taivaaseen, jos saat niitä kolme samalle riville. Rivejä arvassa on samaten seitsemän kappaletta, ja jokaiselta riviltä voi voittaa parhaimmillaan jopa 100 000 euroa. Näin suuren summan voittaminen vaatii tosin maksimipanoksella pelaamista, eli peliin on sijoitettava kerralla 10 euroa. Se on monille melko paljon, mutta onneksi oman panoksensa voi valita 0,25 € – 10 € väliltä.

Pelin toimintaperiaate on yksinkertainen. Raaputa esiin kolme seiskaa ja olet voittanut niiden oikealla puolella olevan voittosumman. Seiskojen lisäksi voittaminen onnistuu bonussymbolilla, joka on lahjapaketti. Nämä paketit esiintyvät samassa ruudussa kuin voittosummat, eli niitä ei numerokentällä näy. Jo yksi paketti tarkoittaa sitä, että olet voittanut kyseisen summan.

3WOW!-raaputusarpa

3wow pelaa3WOW!-raaputusarpa on selvästi netin suosituin arpa. Jos nettikasinosi panostaa raaputusarpoihin edes hieman, ovat he varmasti hankkineet sivustolleen tämän Neogamesin arvan. 3WOW! tunnetaan erityisesti siitä, että sen päävoitto on huimat miljoona euroa. Lisäksi 3WOW!:n palautusprosentti on yksi netin parhaista. Tämä arpa palauttaa pelaajille voittoina nimittäin peräti 94,5 % peliin sijoitetuista rahoista.

Aivan puhtaana käteen päävoittoa ei voi sanoa jaettavan, sillä onnellinen voittaja saa valita, haluaako hän hieman pienemmän summan välittömästi vai reilun 5 500 euron kuukausittaisen summan 15 vuoden ajan. Tämä voitonjakotapa on toisaalta erittäin hyvä myös voittajan kannalta, sillä monelle miljoonaluokan kertavoittoa saattaisi olla jopa hieman ahdistava juttu. Kun rahaa jaetaan tasaisesti 5 500 euron kuukausierissä, ei vaaraa liiallisesta innostumisesta ole.

3WOW!-raaputusarpaa yksinkertaisempaa arpaa on hankala löytää. Pelissä on yhdeksän ruutua, joista on raaputettava esiin kolme samaa rahasummaa, mikäli mieliin voittaa. Jokainen arpa maksaa 2 euroa, ja niitä voi halutessaan ostaa kerralla yhden, kaksi tai kolme. Kolme raaputusarpaa on tosin saatavilla vain erityisessä Super 3WOW! -arvassa, joka on muuten samanlainen kuin tavallinen 3WOW!

Sampo-raaputusarpa

raaputusarvat netissä - Sampo

Sampo on varmasti kaikille tuttu niin pankkina kuin myyttisenä, Kalevalasta tuttuna koneenakin. Suomen kieleen vakiintunut termi rahasampo ei ole nykypäivänäkään täysin tuulesta temmattu, sillä netissä pelattavissa ole Sampo-raaputusarpa voi tuoda parhaimmillaan jopa 100 000 euron voiton.

Sampo-raaputusarpaa voi verrata Veikkauksen arvoista lähinnä Ässä-arpaan, mutta Sampo on palautusprosentiltaan esikuvaansa parempi. Muuten se muistuttaa kuitenkin Ässä-arpaa suuresti. Arvassa on kaksi erilaista peliä, joista toisessa etsitään samanalaisia rahasummia, toisessa taas raaputetaan tuttua ristinolla-ruudukkoa.

Ensimmäisessä pelissä kolme samaa summaa voittaa, toisessa on puolestaan saatava joko kolme nollaa tai kolme ristiä samalle riville. Rivit voivat olla vaakasuorassa, pystysuorassa tai poikittain. Jos voitto osuu kohdalle, pääsee pelaaja raaputtamaan erikseen voittosumman sekä voittokertoimen, joka voi kasvattaa perusvoiton moninkertaiseksi.